Odotettavissa helatorstaina…

synnytyspuuhia!

Ryytin ultra viime viikolla näytti neljä tai viisi tulokasta, joten luultavimmin helatorstaina päivystetään siis kotona. Samassa yhteydessä ultrattu Násti oli edellisten kertojen tapaan tyhjä, joten kolmas kerta toden sanoi, ja Násti saa nyt tältä erää olla ja viettää elämää ilman pentuja.

Mutta iloitaan nyt Ryytin ja Urhon tulevista pennuista, sillä niistä kyllä voi odottaa tulevan varsinaisia pakkauksia. Tarkemman esittelyn pentueen vanhemmista kirjailin suunnitelmissa-sivuille, mutta sanottakoon vielä tässä, että luvassa on varsin työorientoitunut ja paimennusvietiltään vahva pentue. Ryyti toimii työkoirana meillä ja Urho on Mirvan kanssa suorittanut lammaspaimennuksen ensimmäisen tason kokeen arvosanalla erinomainen ja pisteillä 62/75. Pisteet on muuten korkeimmat, mitä mikään lapinporokoira on ikinä ko. kokeesta saanut.

Pentuja on kyselty jonkun verran, mutta vasta sen jälkeen, kun pennut on maailmassa selviää olisiko joku niistä kotia vailla. Jos siis olet kiinnostunut niin laita viestiä ida.pirttijarvi(a)gmail.com.

Ryyti x Urho

Tilausta on siis laitettu eteenpäin, pieniä porokoiran alkuja olisi toiveissa toukokuun lopulle. Hain Urhon Rovaniemeltä, johon Mirva sen omien pentusuunnitelmien lomassa toi. Rovaniemellä Marjon (kennel Lapponian Sky, kiitos vielä pihan lainasta!) takapihalla vasta kokeiltiin ja nautiskeltiin, ensimmäisen kerran astutus onnistui kotona Angelissa.

Pariskunta saa nyt olla yhdessä vielä pari päivää, jolloin Urho palautetaan taas Rovaniemen kautta kotiin. Jos pentuja tästä yhdistelmästä tulee, on luvassa potentiaalisia koiria porotöihin ja aktiiviseen harrastamiseen. Ryyti on meillä työkoirana porohommissa, ja Mirva on Urhon kanssa harrastanut aktiivisesti ja monipuolisesti. Myös paimennusominaisuuksia Urholta löytyy. Yhdistelmän sukutaulu löytyy täältä.

Kaikki pihan nartut aloittivat juoksunsa suurin piirtein yhtäaikaa, Násti ja Ryyti ovat tärpeissä nyt. Nástia kokeillaan astuttaa nyt viikonlopun aikana uudelleen Tsurgella (Taikahallan Outa Velho).

Yhdistelmistä ja niiden perusteluista ja taustoista tietoa tarkemmin myöhemmin.

Suomenlapinkoiran rotuesittely Koiramme-lehdessä

Vuoden ensimmäisessä Koiramme-lehdessä julkaistiin rotuesittely suomenlapinkoirasta. Se aloitti kotimaisista roduista kertovan esittelysarjan, joka on kai Kennelliiton panostus Suomi100-juhlavuoteen. Jutussa oli haastateltu muutamia rotuharrastajia, myös meidän kommentit oli päässyt juttuun mukaan.

Toimittajalta, artikkelin kirjoittajalta tuli sähköpostia pitkälle listalle ihmisiä, ilmeisesti aika pitkälti kaikille meille, jotka olemme Lappalaiskoirat ry:n suomenlapinkoirien kasvattajalistalla. Vastasin kysymyksiin joulukuun alussa, ja kirjoitin vielä viestiinkin, että kuvia ja lisätietoja voi kysellä vielä lisää. Minulle jäi vähän epäselväksi, että tuleeko kommentit lehteen vai ei, eikä jutuntekijästä sen koommin kuulunutkaan mitään.

Lehti tuli meille kotiin torstaina, ja luin jutun heti tuoreeltaan. Siellähän ne meidänkin vastaukset olivat mukana. Juttu oli mielestäni hyvä ja mielenkiintoinen. Siihen oli hyvin esitelty suomenlapinkoiran historiaa ja nykypäivää eri puolelta Suomea ja eri näkökulmista. Kerran kun olen jo kerran kirjoittanut vastaukset, ajattelin julkistaa ne myös tässä. Nämä ovat minun henkilökohtaisia mielipiteitäni suomenlapinkoirasta, lähinnä kumminkin kertomus meisä. Työkäyttöön liittyvät asiat ollaan mietitty yhdessä tuon enemmän työssään koiraa käyttävän osapuolen kanssa.

Minulla on kennelnimi Ceahpes, jolle ei ole syntynyt vielä yksiäkään pentuja. Vien suomenlapinkoiranarttumme ultraan maanantaina, joten toivottavasti ensimmäiset Ceahpes-pennut syntyisivät tammikuun alussa. Čeahpes on pohjoissaamea ja tarkoittaa taitavaa, etevää, kuten paimenkäytössä olevan koiran tuleekin olla. Meillä on tällä hetkellä kolme koiraa: kaksi lapinporokoiraa ja yksi suomenlapinkoira. Kaikki koiramme toimivat enemmän tai vähemmän työkoirina Muotkatunturin paliskunnassa Pohjois-Inarissa, mutta enimmäkseen vanhin lapinporokoirista on minun seurakoirani. Toinen lapinporokoirista (nuorempi) ja perheen ainoa suomenlapinkoira Násti ovat rotuunotettuja vuonna 2014. Koirat ovat mukana tarvittaessa porotöissä.

Elämme Angelissa, pienessä kylässä ihan Norjan rajalla, ja täällä pääelinkeinona on poronhoito. Täällä on myös aina ollut paimenkoiria, eikä se kulttuuri ole katovuosista/sodan jälkeisestä ajasta huolimatta katkennut koskaan. Porokoiran käytöllä on pitkät perinteet, ja edelleen niitä löytyy kylästä muutama.

Meidän suomenlapinkoiramme Násti on siis ensisijaisesti työkoira. Se on otettu työkoiraksi, haaveena saada korvaamaton apuri porotöihin, ja sitä se on ollutkin. Kuten täällä tavataan sanoa: ”hyvä koira on parempi kuin kymmenen huonoa kaveria”. Pentue, josta Násti on, on tehty tietoisesti yhdistämällä kahden paliskunnan hyvänä tunnetut työkoirat, tavoitteena saada hyvät ominaisuudet periytymään. Nástin vanhemmat eivät ole rekisteröityjä, vaan nekin ovat työkoirien jälkeläisiä. Rotuunottoa varten selvittelin Nástin taustoja, ja sieltä löytyy kolmannessa ja neljännessä polvessa yksittäisiä rekisteröityjä suomenlapinkoiria, jotka ovat olleet työkoirina Inarin ja Vuotson alueella. Näiden rekisteröityjen sukulaisten vuoksi Násti otettiin rotuun suomenlapinkoirana, vaikka se on lyhytkarvainen.

Násti on mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka erillisten rotujen, suomenlapinkoira ja lapinporokoira, historia ei erillisinä ole niin pitkä, ja kuinka työkäyttöominaisuudet ovat poronhoitajien ensisijainen kriteeri tehdä pentuja. Niin myös nyt, Násti on astutettu rekisteröidyllä suomenlapinkoiralla, joka on työkäytössä Inarin eteläosissa sijaitsevassa Hammastunturin paliskunnassa.

Muotkatunturin paliskunnassa on käytössä muutama työkoira. Niitä käytetään pääasiassa poroja koottaessa aitaan syyserotuksiin, myös kesällä pidettäviin vasanmerkityksiin poroja koottaessa, koirat ovat käytössä. Miksi sitten edelleen käytetään näitä kotimaisia paimenrotuja, vaikka olisi mahdollista käyttää esim. bordercollieita tai kelpieitä? Osa käyttää myös näitä tuontirotuja, mutta lähes kaikki Inarin-Utsjoen alueella käyttää suomenlapinkoiria tai lapinporokoiria ja sen sukuisia rotuja. Niiden ominaisuudet ovat vuosien varrella kehittyneet juuri porokäyttöön sopiviksi: turkki kestää talven pakkasissa, ja suomalaisilta paimenkoirilta löytyy porojen paimennuksessa tarvittava haukku. Monesti voimankäyttö poroja kohtaan ei tarvi olla liike, vaan haukulla saadaan toivottu liike aikaiseksi. Lisäksi koira haukulla ilmoittaa porosta, jos koira ei ole ohjaajan näkyvissä.

Lisäksi pohjoisen paimenkoirien käyttö koetaan perinteenä, jota halutaan ylläpitää.

Muut kasvattajat osaavat varmaan paremmin arvioida suomenlapinkoirien luonnetta yleisesti. Meille on ollut tärkeää, että työkäytössä oleva koira on nöyrä, että se uskoo ohjausta työtilanteissa. Koiran tulee myös osata toimia itsenäisesti ja sillä tulee olla rohkeutta kohdata suuriakin porotokkia. Myös pihalla pysyminen, sekä rauhoittumisen osaaminen on tärkeää.

img_2907

 

 

Kasvattamisen sietämätön helppous

Eikö vain? Helppoa ko heinänteko. Uros ja narttu samaan paikkaan ja niksnaks, pentuja tulossa. Ehkä jollaki muulla, mutta ei meillä vain. Ehkä just siksi, kun tätä suunnittelee liikaa. Syntyyhän tähän maailmaan vahinkopentujaki, miksi ihmeessä se sitten takkuilee, kun yrittää itse vähän ohjailla ja puuttua asiaan?

Käytin Rillan tänään ultrassa. Tyhjää täynnä oli se kohtu. Harmi! Astutus Heksan kanssa ei onnistunut. Eivät jääneet edes nalkkiin, joten hirveästi en siitä yhdistelmästä edes odottanut. Viikonlopun yrittämisen jälkeen maanantaina käytin Rillan aika extempore työkoiran luona Utsjoella. Nalkissa olivat puolessa tunnissa. Mutta eipä se sekään tuottanut tulosta. En jaksa enää analysoida mistä se johtuu, olen sitä tehnyt aivan riittävästi oman pääni sisällä. Kerran kun ei niin ei, ei onnistanut meillä nyt.

Samalla eläinlääkärireissulla tänään saatiin myös hyviä uutisia. Ryyti kävi ottamassa päiväkännit, ja luusto näytti priimaa. Aiemminhan on tutkittu polvet ja silmät terveiksi. Nyt lonkat vaikuttivat a/a ja kyynärät 0/0. Odotellaan kumminkin viralliset tulokset vielä Kennelliitosta, mutta välillä paistaa siis risukasaan (tai karvakasaan). Ryyti saa siis tästä edespäinkin juosta täysiä, loikkia menemään mönkijän kyytiin ja pois, sen puolesta ei pitäisi olla mitään haittaa.

13232956_10153537080456720_5827548359044582797_n

Koska alan olla jo ammattilainen tässä tyhjän kasvattamisessa, kokeillaan Ryytin astuttamista jo ensi keväänä. Ikää sillä on silloin jo 3,5 vuotta, ja se ehtii nyt vielä yhden syksyn hyvin olla työhommissa. Urho saa tulla meille kyläilemään ensi keväänä, jotta saavat rauhassa puuhastella. Älkää huoliko, kosahtaa se jossaki silti kumminki.

Niin ja se kolmas, eli Násti. Juoksuja odotellessa. Katsotaan mitä siitä tulee. Ja vaikka astutukset ei onnistakaan (tai ainakaan tähän mennessä eivät ole onnistuneet) niin iloitsen silti siitä tärkeimmästä eli terveistä koirista.

 

Kuulumisia

Aika katkaista radiohiljaisuus taas. Vaikka tuntuu, että mitään ei ole tapahtunut, mutta onhan sitä. Edellisen kerran kirjoittelin, kun Rilla lähti. No nyt se on tullut jo takaisin. Tässä välissä on ehitty jo mennä naimisiin, käydä paimentamassa lampaita, kalastamassa Tenolla sekä tunturissa vasanmerkityksissä.

Lammaspaimenessa käytiin heti kesän alussa. Ennen kun Rilla lähti Mirvan luo valioitumaan, niin sovittiin, että takaisin se tulee sitten kesäkuun alussa, kun mennään yhdessä paimentamaan lampaita Saajománnuun. Mukaan houkattiin vielä ensikertalaiset Tiina-Mari ja Aidakin.

DSC_3102_pieniMinna järjesti meille mettäretken, jonka aikana siis kuljetettiin lampaat muutaman kilometrin päähän porokämpälle, yövyttiin niiden kanssa siellä ja seuraavana päivänä kuljetettiin takaisin. Mukana tällä reissulla oli Rillan ja Aidan lisäksi Mirvalta Oiva ja yllätysvalinta Ryyti, joka lähti paikkaamaan Áilea ja Siekkistä.

DSC_3151_pieniPaimennuksen meni erittäin hyvin. Koko reissun tähti oli Aida, joka oli ensi kertaa millään muotoa paimentelemassa. Niin hienosti pikkukoira kulki mukana ja oli hyödyksi. Oma yllätysvalinta Ryytikin osoitti jotain tolkkua. En olisi alunperin halunnut ottaa Ryytiä mukaan ollenkaan, koska se on Keijon kanssa ollut porohommissa, ja on siis siltä osin Keijon koira (ja aina muutenkin kun ei osaa käyttäytyä, silloin kun se on hienosti voin tunnustaa sen omistavani). Kuvittelin päässäni jo kaikki kauhuskenaariot, kuinka se juoksuttaa lammaspolot henkihieveriin, ällyttää Aidan mukaansa ja siinä sivussa rähisee ja tappelee kaikkien kanssa. Mutta vielä mitä! Pieni mustakoirahan teki tosi hienosti hommia. Tokihan se himmaili, sillä vauhti lampaiden kanssa oli todella todella paljon hitaampaa kuin porojen. Lampaiden kanssa tuli jälleen kerran huomattua kuinka vahvasti Ryytillä on kiertämistaipumusta, näin hienoilla termeillä ilmaistuna. Minusta ne kiertämiset oli vain sen tapa purkaa tylsyyttä, koska kiertämällä koko lammaskatraan sai juosta lujaa, ja siitähän Ryyti tykkää.

DSC_3098_pieni

Rillan kanssa koko reissu oli ensikohtaaminen kahden kuukauden erossaolon jälkeen. Pientä ulinaa ja haukuntaa alkoi kuulua Mirvan auton takakontista, kun Rilla minut äänestä tunnisti. Mutta sen jälkeen palattiinkin ruotuun ja Rilla oli kuin ei koskaan poissa olisi ollutkaan. Rillan paimentaminen oli taattua tasaista suorittamista. Se otti hyvin luontaisesti paikan lammaslauman takaa tai sivulla kuljetuksien aikana. Välillä saattoi ojan hajut kiinnostaa enemmän, mutta ne oli yleensä hetkiä, jolloin muilla koirilla oli homma hanskassa, eikä Ripatin panosta lauman liikuttamiseen tarvittu.

DSC_3092_pieni

Se neljän koiran satsi, mitä meillä oli reissulla mukana, oli kyllä nappivalinta. Jokainen koira sujahti rooliinsa hyvin, eikä koko hommasta olisi tullut mitään jos joku olisi puuttunut. Mirvan Oiva teki myös tosi hienosti hommia, onhan sillä jo kokemustakin.

Reissu oli hieno, kiitos Minnalle Saajománnuun! Tämä metsäreissu sopi meille paremmin, kuin kentällä tehtävät harjoitteet, ainakin minä myös nautin tästä vapaammasta harjoittelusta.  Suosittelen kyllä kaikille muillekin! Saajománnulla ei ole kotisivuja, mutta facebookista löytyy ryhmä, jossa saa lisätietoa tästä paikasta.

DSC_3179_pieni
Niin ja ne näyttelyt? Muotovaliohan sieltä kotiutui, kuten kuvasta näkyy – fiksu ja filmaattinen.

Kuvat: Tiina-Mari Kärnä

Kun Rilla kauneuskilpailuihin lähti

Niin, sinne se meni. Ei siltä kyllä paljon kyselty, että haluaako se lähteä. Mutta luulisin, että halusi se (ainaki niin väitän itselleni) ja sillä on siellä kivaa, kun saa olla ainoana narttuna uroshaaremin keskellä.

Rilla

Porokoirakerhon vuosittaisesta poropaimennustapahtumasta Mirva nappasi Rillan mukaansa, ja ne lähti etelään. Aiemmin jo oltiin puhuttu, että kun Mirva on juoksuttanut Urhon, Rillan urospuolisen kaksoisolennon, veljen, muotovalioksi ties missä kaikissa maissa, niin se vois tehdä sen saman myös Rillalle. Mikäpä jottei, varsinkin kun meillä oli kova yritys saada pentuja aikaseksi tälle keväälle, olisi Rillan poissaolo tullut hyvään saumaan. Mutta eipä tullut pentuja, ja silti se meidän automaattinen koiranruokintakello on maailmalla, täällä ei enää kukaan muistuta yhdeksän-kymmenen aikaan illalla, että koirat ei ole saanu ruokaa. Ryyti ja Násti on liian hienovaraisia. On ne muistettu silti ruokkia, ei huolta.

Kolmen kuukauden ajalle on nyt suunniteltuna noin kaheksan näyttelyä. On se vain helppoa siellä Etelä-Suomessa, alle 300 km:n säteellä on joka viikonloppu lapinporokoirille sopiva näyttely, ja tuomaroimassa sellainen tuomari, jolle kannattaa riistanväristä viedäkin. Kaikenlisäksi ainakin ensimmäisessä kahdessa näyttelyssä lapinporokoiria on vain kaksi tai kolme. Toista se on täällä pohjoisessa: näyttelyihin on lähes aina yli 300 km matka suuntaansa, jos oikein tuuri käy niin tuomarina on semmoinen, joka ymmärtää myös riistanvärisiä lapinporokoiria, mutta koiria on ollut viime aikoina ilmoitettuna vähintään 15. Siksipä ilmoittautumismaksuille tuntee saavansa enemmän vastinetta tällä etelän turneella.

Rilla kotiutuu kesäkuun puolessa välissä, toivottavasti Suomen muotovaliona. Sitten näyttelyhommat saa meidän puolesta jäädä. Vakavasti olen nyt vielä alkanut harkitsemaan Rillalle toista pentuetta syksylle. Rillaa yritettiin astuttaa tammikuussa 2015 Pieksun Resupekalla, joka on Norjan puolella työkäytössä oleva hyväluonteinen ja -rakenteinen koira. Čámmua voisi kysyä uudelleen, tai kartoittaa mahdollisuuksia muihin uroksiin Utsjoki-Inari alueella, miksei Norjassakin.

Loppuun pieni mainos: Mirva on vasta perustanut oman toiminimen. Kannattaa kurkata facebookissa sivu Tmi Mirva Rantala. Siellä on listausta palveluista, esimerkiksi on hevoshierontaa ja lomituksia. Mirva opiskelee nyt myös koirahierojaksi, joten niitäkin palveluita on saatavilla. Suosittelen! Ja kohtapa varmaan Tmi Mirva Rantala tarjoaa koirien näyttelytyksia valiotakuulla ;).

Yritys hyvä kymmenen

Ensimmäiset yritykset pentujen tekemiselle on nyt tehty. Tulos vain taitaa jäädä heikonlaiseksi.

Násti on nyt vieraillut useampaan otteeseen Čurgen (Taikahallan Outa Velho) luona Inarissa, mutta onnituneesta astutuksesta ei voi mennä takuuseen. Yritystä kaksikolla kyllä oli, mutta alussa oli selvästi väärä päivä Nástin kannalta, ja lopusta taas Čurgen mielenkiinto ei riittänyt selkään asti.

Yhden päivän (22.3.) kaksikko vietti yhdessä häkissä, meidän omistajien ollessa töissä. Joten kukaties siellä pariskunta on saanut jotain aikaiseksi, mutta vahvasti epäilen. Seuraavat neljä viikkoa pitää seurailla Nástia tarkemmin ja tarpeen vaatiessa ultrata tuossa huhtikuun lopulla.

Kirvestä ei heitetä kaivoon, vaan kokeilemme uudestaan syksyllä. Silloin tiedän itsekin varautua paremmin varauroksella, joka sopii sukunsa puolesta ja jolla on terveystarkastukset voimassa. Mahdollisuudet meillä olisi nyt ollut käyttää Ivalossa asuvia Huurretta (Taikahallan Hankien Hurmuri) tai Tsarmia ( Piiparinpojan Barat).

Huurrella ei ole voimassaolevaa silmätarkistustulosta, mutta Suomen kennelliiton rekisteröintiohjeen mukaan Pevisasta saa poiketa kerran, kunhan rekisteröinti vaiheessa tulos on, ja tulos täyttää Pevisan ehdon. Jos taas Huurren silmistä olisi löytynyt jotain (esim. vaikka vain iän tuomaa muutosta) olisivat pennut jääneet rekisteröimättä kokonaan.

Tsarmilla taas on vaadittavat tulokset voimassa (vink vink hyvää paimensukuisurosta hakevat), eikä sillä ole aiemmin kuin yksi pentue, joka ei ole jatkanut sukua ollenkaan. Lisäksi se ensimmäinen pentue on kovasti tykkäämäni Kellokas N-pentue. Mutta Baratin suvussa on juurikin niitä samoja koiria, joita Nástin takana tiedetään olevan. Miksi siis yhdistäisin rotuunotettua, suvultaan uutta yhdistelmää, juuri siihen yksilöön, jonka takaa löytyy jo samoja koiria?

Siksipä siis varaurokset jäi käyttämättä.

Nyt vain toivotaan kovasti, että Násti ei tee kohtutulehdusta näiden juoksujen jälkeen, ja pysyy yhtä terveenä ja hyväkuntoisena kuin nytkin, ja saamme syksyllä astutuksen onnistumaan.